Jatkokertomus

 Hengenahdistus paheni

Vajaatoimintadiagnoosin jälkeen aloitin syömään Bisoprolol-nimistä sydänlääkettä pienellä annostuksella.

Kardiologin käynti oli torstaina ja viikonloppuna oloni alkoi huonontua siten, että hengästyin aivan koko ajan ja yskitti kovasti. Alkoi tuntua siltä, että en pysty töihin tässä vaiheessa. Maanantaina työterveyslääkäri (ei oma) ei ottanut olooni kovinkaan paljon kantaa, mutta määräsi sairauslomaa. Sanoi, että katsotaan nyt tilannetta viikko kerrallaan.

Hengenahdistus paheni koko ajan, joten lopulta minun oli pakko mennä sairaalan päivystykseen keskiviikkona. Hoitaja näki, että olen todella huonossa kunnossa, joten pääsin suoraan makaamaan sängylle ja lääkäri tulikin nopeasti. Iisalmessa päivystävä lääkäri teki kaikenlaisia tutkimuksia ja päätti lopulta, että parasta olisi mennä Kysin päivystykseen. Eli ambulanssilla sinne siis.

Kysissä tehtiin kaikenlaisia kokeita. Hengästytti jo sängyssäolokin ja kuiva yskä oli melkein jatkuvaa. Ultraäänitutkimusta eivät alkaneet tehdä, koska edellisestä ei ollut vielä viikkoakaan.

Useamman tunnin maattuani, hoitaja tuli sanomaan käskyn saaneena, että minua pitää kävelyttää mittareiden kanssa. No kävelimme joitakin kymmeniä metrejä, seurauksena kova hengenahdistus ja yskänpuuska, joka ei meinannut hellittää.

Hoitaja ilmoitti sykkeet, paineet yms. lääkärille ja jonkun ajan kuluttua päivystävä lääkäri tuli käymään. Kardiologi oli pyytänyt kävelyttämistä ja oli sen avulla selvittänyt mikä minua vaivaa. Pulssini ei noussut rasituksessa, joten se aiheutti hengästymisen!

Pulssin nousemattomuuden aiheuttikin saamani sydänlääke! Vaikka annostus oli todella pieni, niin kroppani ei jostain syystä sitä kyennyt ottamaan vastaan ja reagoi tuolla tavalla. Lääke jätettiin pois ja olo alkoi pikkuhiljaa loppuviikosta tasottua. Ei enää aivan niin kamalaa hengästymistä.

TIA-kohtaus

Ajattelin, että nyt pääsee rauhoittumaan. Kunnes maanantaina tein töihin listaa omista tulevista, tekemättömistä töistäni, niin sen saatuani kirjoitettua, silmääni tuli taas jotain omituista. Nyt ei näkö mennyt kokonaan, mutta silmällä näkeminen oli vaikeaa, omituista. Melkein samalla sekunnilla, kun tuli näköhäiriö, tuli voimakas huimauskohtaus. Meinasin kaatua sohvalla istuessani makuulle. Oliko tämä nyt taas se TIA-kohtaus? 

Melkein jätin taas menemättä sairaalaan. Enkä todellakaan alkanut mitään ambulanssia soittelemaan, ei kai tämä nyt niin vakavaa ole, tuumasin. Rakkaan ystäväni sekä mieheni "painostuksesta" lopulta soitin sairaalaan. 

Iisalmen sairaalaan täytyy ensin soittaa sairaanhoitajalle, joka määrittää tilanteen ja onko tarpeen tulla sairaalalle. Sairaanhoitajan takaisinsoittoa ei kuitenkaan alkanut kuulua, joten päätin lähteä lopulta autollani sairaalalle.

Sairaalalla oli poikeuksellisen paljon jonoa, joten jouduin odottamaan aika pitkään vuoroani. Lopulta sairaanhoitajalle päästyäni, jouduin taas takahuoneeseen pedille. Sydänfilmit ja paineet otettiin ja lääkäri tuli nopeasti paikalle. Kiireellisesti ambulanssikyyti Kysiin. TIA-kohtaus oli siis kyseessä. Hieman tuntuivat ihmettelevän sitä, että olin tullut itse autolla :)

Kysillä otettiin taas jälleen kerran kaikenlaisia kokeita ja selvitettiin, johtuiko kohtaus esim. kaulavaltimossa olevasta tukoksesta vai sydämestä. Minulla oli tulossa Iisalmeen kaulavaltimoiden tutkimus, mutta sitä ei nyt sitten tarvinnut siellä tehdäkään. Kaulavaltimot olivat puhtaat. Pään magneettikuvassa ei myöskään näkynyt infarktin merkkejä.

Verenpaineet olivat kovat kohtauksen jälkeen seuraavan päivän iltaan saakka, joten keho oli käynyt kovilla. Neurologiset testit olivat "hauskoja", koska minulla ei ole ikinä ennen ollut ongelmia varpailla tai kantapäillä kävelyn kanssa ja nyt astelin kuin humalainen.

Lopulta neurologi tuli kertomaan, että minulla on ollut siis aivoverenkiertohäiriö ja tukos on todennäköisesti sydämestä lähtöisin. Ilmeisesti tällä kertaa tukos oli jakautunut "räjähdysmäisesti" eli toinen osa siitä oli mennyt ns. etukiertoa, jonka vuoksi näkö meni toisesta silmästä ja toinen osa tukoksesta ns. takakiertoa eli pikkuaivoihin, joka aiheutti huimauskohtauksen samaan aikaan.

Ja koska minulla oli ollut eteisvärinää ennen leikkausta, niin aloitettiin samantien verenohennuslääkitys ja jouduin neurologian osastolle.

Osastolla tietenkin seurattiin vointiani, silmään ei enää tullut minkäänlaisia oireita, joten TIA-kohtaus meni onneksi jälleen kerran ohitse. Tätä ennen minulla oli ollut parin vuoden aikana siis kolme kohtausta, joissa näkö oli mennyt täysin toisesta silmästä. Tuo oli tosi omituinen olo, kun silmä meni oikeasti sokeaksi. Itse asiassa, minulla oli varmaankin ensimmäinen TIA-kohtaus isäni 60-vuotispäivillä vuonna 2007 eli vuosi sydänleikkauksen jälkeen. Juhlissa minulla meni yht´äkkiä oikean puolen jalka ja käsi "rempulaksi". En tuolloinkaan viitsinyt "turhanpäiten" lähteä sairaalaan ja varsinkaan kesken juhlien. Oire meni noin puolessa tunnissa pois ja unohdin sen ajan kanssa täysin. Tuosta ensimmäisestä kestikin sitten useamman vuoden, ennenkuin seuraava kohtaus tuli.

Osastolla ollessani minulle tehtiin uusi sydämen ultraäänitutkimus, jonka tuloksena kardiologi sanoi sydämeni tilanteen olevan ennallaan ja ejektiofraktioni olevan normaalin alarajalla? 

Ja jostain syystä eteisvärinäni ei ollut aiemmin tallentunut EKG-nauhoille, vaikka niin luulin. Eli koska täyttä varmuutta eteisvärinästä ei ollut, niin antigoakulanttihoito jouduttiin lopettamaan. Sain sen tilalle lääkkeen, joka kuitenkin estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa ja jota syön loppuikäni. Mutta kylläpä tuosta jäi sellainen pelko, että milloin sama tapahtuu uudestaan (koska on jo tapahtunut niin monesti) ja olenko siinä tapauksessa yhtä onnekas, kuin nyt jälleen kerran olin ollut?

Vietin sairaalassa neljä päivää, lähtiäiseksi sain kuukauden ajokiellon.. Lähtöpäivänä minulle laitettiin myös oire-EKG-laite. Otan laitteella joka aamu ja ilta EKG:n ja myös mikäli minkäänlaisia rytmihäiriöitä tai oireita tulee. Laite on kuin vanhanmallinen pleikkaohjain. Laitteelle tarvitsee laittaa vain peukalot, niin se ottaa EKG:n ja lähettää sen reaaliajassa KYS:iin. Tosin jostain syystä minulla ei tuokaan laite pelittänyt niinkuin sen piti, joten siihen täytyi laittaa piuha, jonka kiinnitän itsessäni olevaan lätkään. Laite onkin ollut jo kovassa käytössä, sillä rytmihäiriöitä tulee useita päivässä. Tosin jostain syystä joka toinen päivä on ollut parempi ja joka toinen paljon huonompi, tiedä sitten mistä se johtuu.. Käytän tuota laitetta nyt kaksi viikkoa ja sitten se analysoidaan. Toki jos siihen tarttuu eteisvärinä missä vaan vaiheessa, niin minulle soitetaan ja sitten heti aloitetaan verenohennuslääkitys.

Torstaina pääsin kotiin ja perjantaina olikin sopivasti oman lääkärini soittoaika. Hänelle ihmettelin sitä, miten KYS:n kardiologi oli saanut ihan eri ejektiofraktiolukuja kuin hän. Iisalmen kardiologi selitti jälleen minulle hienosti asian. Eli mittauksessa on käytettävissä eri menetelmiä ja riippuu mittaustavasta, mikä luku saadaan. Lisäksi tulos riippuu siitä, pidetäänkö anturia rinnalla suorassa vai vinossa. Hän kertoi nyt minulle, että hän oli saanut mittaustulokseksi 35!!!! ja 41 eli noin neljäkymmentä ja hän piti kyllä omia mittauksiaan oikeina. Itselle jäi vähän kyllä omituinen olo, että mikä nyt se oikea ejektiofraktioluku on, kun on noin isot erot. Ja tuo luku 35 ei todellakaan ole hyvä luku. Jäin taas miettimään, että minulla kun tuntuu olevan taipumus siihen, että rinnan päältä katsottuna tilanne on parempi kuin sisältäpäin katsottuna, niin onko nyt taas sama tilanne kuin ennen sydänleikkausta? Kysin lääkäri mietti tutkimusta tehdessään olisiko sisätutkimus tarpeellinen, mutta ei katsonut sitten siihen olevan tarpeeksi indikaatioita. Joten....

Kysissä olivat myös tuumanneet, että minulle olisi tarpeen tehdä taas uusi rasituskoe. Mahdollisesti voi olla kyseessä edelleen jokin sykkeen nousemiseen liittyvä ongelma. Tähän kardiologi oli ehdottanut hoidoksi sitä vajaatoimintatahdistinta kuitenkin. Eli minulla on siis marraskuun alussa tiedossa rasituskoe. Sovimme lääkärin kanssa että vasta sitten, jotta lääkkeet ennättävät alkaa vaikuttamaan. Sen jälkeen sitten perään lääkärin aika, jolloin katsotaan tilannetta eteenpäin.

Tämmöistä siis ennättänyt tässä jo parin viikon aikana tapahtua. Joka viikko ambulanssilla Kysi:iin, joten toivottavasti ei enää tällä viikolla tarvitse mennä. Olo on hyvin vaihteleva. Välillä vetää hyvinkin synkkiin vesiin, välillä toivo pilkahtaa, että ehkäpä tämä tästä kuitenkin...

Aurinkoisia syyspäiviä

-Anne-