Työkykyneuvottelu

Siirtymistäni osatyökyvyttömyyseläkkeelle tai kuten se oikeasti sanotaan, osakuntoutustuelle siirtymistä, on lääkäreiden kanssa jauhettu nyt melkein tämän sairaslomani alusta asti. Itse olen sitä joutunut päässäni työstämään hyvinkin paljon ja välillä kun ollut hyviä päiviä, olen ajatellut että totta kai pystyn jatkamaan normaalisti töitäni, miksi muka en pystyisi! Mutta kun tulee päiviä kuten tänään, niin ajattelen, että pystynköhän minä enää koskaan normaaliin työhön. 

Tänään oli heti aamusta voimakkaita eteisvärinäkohtauksia, saivat alkunsa kun hiukset laitoin ja pesin hampaat. Eli ei todellakaan välillä tarvitse olla kovinkaan rasittavaa liikettä käsillä eikä jaloilla, kun sydän alkaa temppuilemaan. Tätä samaa ollutkin sitten koko tämä päivä, heti kun kävelen tai teen jotain käsilläni, tulee hengenahdistus ja syke menee sekaisin. Olen nyt ollut makuuasennossa useamman tunnin ja tässä lepoasennossakin eteisvärinä yrittää puskea päälle. Välillä suoraansanottuna jopa pelottaa, mihin tämä johtaakaan. Onneksi aivoja ei tarvitse kääntää off-asentoon, vaikka kroppa pitääkin!!! 

Lääkäriltä sain myös viime viikolla vahvistuksen sille, että en saa käydä kuntonyrkkeilyssä tai tehdä räjähtäviä liikkeitä. Kävellä saan, kuntosalilla saan käydä ja uida saan. Uinti on kivaa ja sitäkin ennätin tehdä muutaman kerran ennen kuin tämä kaikki tuli päälle, joten sitä taidan yrittää uudestaan.

Olen joutunut työstämään ajatuksiani siinä, että petän nyt (taas) kaikki, jos jään osa-aikatyöhön. Tuntuu, että petän työnantajan, työkaverit, oman miehen, perheen, kaikki. Mutta viime viikolla lääkäri teki kyllä hyvin selväksi sen, että minulla on erittäin pätevä syy jäädä puolikkaalle työajalle. Hän teki selväksi, että minä olen joko osatyökyvyttömyystuella tai sitten olen sairauslomalla koko ensi vuoden. Se herätti. Olen siis oikeasti sairas. No, haluan kuitenkin tehdä myös töitä, vaikka tämä olo tällä hetkellä ei ole mikään kummoinen. Ja todellakin vaikka välillä tuntuu ns. normaalilta, niin seuraavassa hetkessä olo ei olekaan normaali.

Tänään sitten oli neuvottelu työnantajan kanssa ja sovimme, että jään vuoden alusta osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Haetaan sitä ensi vuodeksi ja katsotaan tilannetta sitten vuoden päästä, jatketaanko vai palaanko kokoaikatyöhön. Tämä vuosi ei todellakaan ole ollut minun vuoteni! Terveenä (tai luullen olleeni terveenä) ennätin olla peräti kesän ajan. Hakemus KEVA:lle on jo osittain tehty, nyt sitten se vain loppuun ja päätöstä odottelemaan. Veikkaan, että kun päätös tulee (toivottavasti positiivinen), niin silloin joudun taas käymään tunteiden myrskyaallokon läpi sen suhteen, että olenko oikeutettu jäämään pois työstä osittain.

Mutta nyt mennään näillä pelikorteilla. Muutaman viikon päästä rasituskoe, uusi ultra ja sydänlääkärin vastaanotto, sitten nähdään taas missä mennään ja mikä tilanne on.

Mukavia syyspäiviä kaikille!

-Anne-

Ajokortti takaisin ja muita sydänjuttuja

 Jee! Tänään sain ajaa autolla ekan kerran kuukauteen. 

Kun jouduin TIA-kohtauksen vuoksi KYS:iin, niin osastolta pääsyn mukana sain kuukauden ajokiellon. Oli kyllä ihan jännä tunne peruuttaa autokatoksesta ja lähteä tuonne liikenteeseen. Ihan kuin olisi saanut vasta ajokortin, oli niin jännää :) Ajo kyllä itsessään luonnisti entisestä muistista. Ja heti piti mennä ruokakaupan kautta :)

Mutta kyllä vain huomasi tämän kuukauden aikana, miten riippuvainen on muista, jos ei itse pääse autolla ajamaan. Ei kyllä millään bussikyydeillä onnistuisi asioiden hoito täältä sivukyliltä (vaikka ei niin kaukana kaupungista kuitenkaan asuta, mutta silti) tai ainakin hermot menisi siinä hommassa. 

Nyt sitä sitten miellellään vain kököttää kotona, kun ei viitsi miestä aina pyytää kuskaamaan. Mieleen tuli kyllä ne vanhukset ja muut, joilta viedään sairauden vuoksi ajokortti pois, että kyllä se on iso isku omalla autolla liikkumaan tottuneille.

Tästäpä sitten aasinsiltana päästään tuohon TIA-kohtauksen aiheuttajaan eli eteisvärinään. Minulla oli siis kahden viikon ajan oire-EKG -laite, jolla otin ekg:n aina kun tuli tuntemuksia. Ja niitähän tuli. Mutta sydänlääkärini sanoi aiemmin, että jos eteisvärinä ei satu tallentumaan varsinaiseen ekg:hen, niin minun kannattaisi hommata sellainen aktiivisuusranneke, jolla voi ottaa ekg:n. Lääkärit luottavat jo hyvin pitkälti niiden antamiin tuloksiin. No mies päätti sitten satsata vaimoonsa ja osti minulle uuden aktiivisuusrannekkeen ja koskapa siinä ei juuri se ekg toimi muutoin kuin juuri saman sarjan kännykällä, niin sitten piti ostaa myös uusi kännykkä. Nyt on sitten terveyteen (vai sairauteen) satsattu ihan urakalla.

Jännin juttu oli, että heti ensimmäinen mittaus rannekkeella näytti eteisvärinää! Ja se oli sellainen mittaus, että en tuntenut mitään outoa! Eli minulla tulee ilmeisesti monia erilaisia rytmihäiriöitä, koska välillä en siis kaikkia edes tunne. Olin siihen oire-EKG:hen ottanut ekg:n vain silloin kun oli jotain outoja oireita eli välttämättä ei siinä sitten taaskaan näy mitään.

Välillä sydän tekee semmoista kuperkeikkaa ja siksakkia, että kello ei pysty mittaamaan. Sitten kun rytmi vähän tasoittuu, kello näyttää eteisvärinää. Eli välillä eteisvärinät ovat sitten tosi voimakkaita. Silloin tuntuu, että huimaa ja on tosi paha olo. Ja välillä kello näyttää sinusrytmiä, mutta sen aikana tulee sitten muita rytmihäiriöitä, välillä sydän lyö yksittäisen lyönnin niin kovaa, että tuntuu tulevan rinnasta ulos, välillä jättää lyönnin väliin ja välillä lyönnin väliinjättämisen jälkeen tekee kovan lyönnin. Nämä näkyvät silti ekg:stä, joten jännä seurata siitä samalla omaa pumppua ja sen toimintaa. 

Mutta vaikka rytmi heitteleekin melkeinpä koko ajan, niin se hyvä puoli tässä on se, että nyt on todistusaineistoa tuosta eteisvärinästä. Tänään soitinkin siitä sydänpolille, että mitä tehdään. Minulla on tulossa ensi kuussa rasituskoe ja siitä viikon päästä uusi ultraäänitutkimus, jolloin sitten näytän nuo sydänraportit lääkärille. Sitten pitäisi alkaa se verenohennuslääke ja toivottavasti nuo TIA-kohtaukset jäävät pois eikä tarvitsisi pelätä aivoinfarktia. Nyt vaan pelko siitä, että ottaahan lääkäri nuo tulokset tosissaan. Lisäksi sain ferritiinitulokset, joista pitää myös lääkärille jutella että saisinko sen rautainfuusion vihdoinkin. Ferritiinit on siis tosi matalalla, mutta hemoglobiini on hyvä, kun vuositolkulla olen rautaa syönyt. Se vain ei koskaan mene varastoon asti.

Eilen illalla oli myös aikamoinen sydänilta. Rytmi heitteli miten sattuu ja oli tosi huono olo, mutta enpä taaskaan lähtenyt mihinkään lääkäriin, kun eivät olisi siellä tehneet mitään ja aina tähän mennessä nuo on mennyt ohi. Joo, sain kuulla siitä mieheltäni juurikin äsken, että mitä jos joku kerta ei menekään ohi. Mitäs sitten? Niinpä. En tiedä.

Mutta tosiasia on, että edelleen hengästyn tosi helposti. Laivalla syyslomalla käydessämme rappuset ei onnistunut oikein yhtään. Jos teen jotain käsilläni, vaikka tänäänkin kun siivosin keittiön, niin heti tulee kunnon rytmit päälle ja huono olo. Harmittaa eniten, että ennätin aloittaa kuntonyrkkeilyn (joskus 10 vuotta sitten kävin kurssin ja silloin jäi aloittamatta) ja olin ihan innoissani. Mutta kaksi kertaa kerkesin käydä, kun tuli tämä päälle. Toisaalta liikuntaa pitäisi harrastaa, että sydän pysyy kunnossa, mutta en nyt sitten tiedä, uskallanko mennä nyrkkeilemään, kun tuo sydän tekee ihan omia kuvioita välillä. Että onko se sitten hyväksi vai pahaksi. Päätin vielä olla menemättä. Eipä se sieltä häviä mihinkään. Menen kun lääkäri varmasti sanoo, että saan mennä.

Semmosta tällä kertaa.

Mukavia syyspäiviä!

-Anne-

Jatkokertomus

 Hengenahdistus paheni

Vajaatoimintadiagnoosin jälkeen aloitin syömään Bisoprolol-nimistä sydänlääkettä pienellä annostuksella.

Kardiologin käynti oli torstaina ja viikonloppuna oloni alkoi huonontua siten, että hengästyin aivan koko ajan ja yskitti kovasti. Alkoi tuntua siltä, että en pysty töihin tässä vaiheessa. Maanantaina työterveyslääkäri (ei oma) ei ottanut olooni kovinkaan paljon kantaa, mutta määräsi sairauslomaa. Sanoi, että katsotaan nyt tilannetta viikko kerrallaan.

Hengenahdistus paheni koko ajan, joten lopulta minun oli pakko mennä sairaalan päivystykseen keskiviikkona. Hoitaja näki, että olen todella huonossa kunnossa, joten pääsin suoraan makaamaan sängylle ja lääkäri tulikin nopeasti. Iisalmessa päivystävä lääkäri teki kaikenlaisia tutkimuksia ja päätti lopulta, että parasta olisi mennä Kysin päivystykseen. Eli ambulanssilla sinne siis.

Kysissä tehtiin kaikenlaisia kokeita. Hengästytti jo sängyssäolokin ja kuiva yskä oli melkein jatkuvaa. Ultraäänitutkimusta eivät alkaneet tehdä, koska edellisestä ei ollut vielä viikkoakaan.

Useamman tunnin maattuani, hoitaja tuli sanomaan käskyn saaneena, että minua pitää kävelyttää mittareiden kanssa. No kävelimme joitakin kymmeniä metrejä, seurauksena kova hengenahdistus ja yskänpuuska, joka ei meinannut hellittää.

Hoitaja ilmoitti sykkeet, paineet yms. lääkärille ja jonkun ajan kuluttua päivystävä lääkäri tuli käymään. Kardiologi oli pyytänyt kävelyttämistä ja oli sen avulla selvittänyt mikä minua vaivaa. Pulssini ei noussut rasituksessa, joten se aiheutti hengästymisen!

Pulssin nousemattomuuden aiheuttikin saamani sydänlääke! Vaikka annostus oli todella pieni, niin kroppani ei jostain syystä sitä kyennyt ottamaan vastaan ja reagoi tuolla tavalla. Lääke jätettiin pois ja olo alkoi pikkuhiljaa loppuviikosta tasottua. Ei enää aivan niin kamalaa hengästymistä.

TIA-kohtaus

Ajattelin, että nyt pääsee rauhoittumaan. Kunnes maanantaina tein töihin listaa omista tulevista, tekemättömistä töistäni, niin sen saatuani kirjoitettua, silmääni tuli taas jotain omituista. Nyt ei näkö mennyt kokonaan, mutta silmällä näkeminen oli vaikeaa, omituista. Melkein samalla sekunnilla, kun tuli näköhäiriö, tuli voimakas huimauskohtaus. Meinasin kaatua sohvalla istuessani makuulle. Oliko tämä nyt taas se TIA-kohtaus? 

Melkein jätin taas menemättä sairaalaan. Enkä todellakaan alkanut mitään ambulanssia soittelemaan, ei kai tämä nyt niin vakavaa ole, tuumasin. Rakkaan ystäväni sekä mieheni "painostuksesta" lopulta soitin sairaalaan. 

Iisalmen sairaalaan täytyy ensin soittaa sairaanhoitajalle, joka määrittää tilanteen ja onko tarpeen tulla sairaalalle. Sairaanhoitajan takaisinsoittoa ei kuitenkaan alkanut kuulua, joten päätin lähteä lopulta autollani sairaalalle.

Sairaalalla oli poikeuksellisen paljon jonoa, joten jouduin odottamaan aika pitkään vuoroani. Lopulta sairaanhoitajalle päästyäni, jouduin taas takahuoneeseen pedille. Sydänfilmit ja paineet otettiin ja lääkäri tuli nopeasti paikalle. Kiireellisesti ambulanssikyyti Kysiin. TIA-kohtaus oli siis kyseessä. Hieman tuntuivat ihmettelevän sitä, että olin tullut itse autolla :)

Kysillä otettiin taas jälleen kerran kaikenlaisia kokeita ja selvitettiin, johtuiko kohtaus esim. kaulavaltimossa olevasta tukoksesta vai sydämestä. Minulla oli tulossa Iisalmeen kaulavaltimoiden tutkimus, mutta sitä ei nyt sitten tarvinnut siellä tehdäkään. Kaulavaltimot olivat puhtaat. Pään magneettikuvassa ei myöskään näkynyt infarktin merkkejä.

Verenpaineet olivat kovat kohtauksen jälkeen seuraavan päivän iltaan saakka, joten keho oli käynyt kovilla. Neurologiset testit olivat "hauskoja", koska minulla ei ole ikinä ennen ollut ongelmia varpailla tai kantapäillä kävelyn kanssa ja nyt astelin kuin humalainen.

Lopulta neurologi tuli kertomaan, että minulla on ollut siis aivoverenkiertohäiriö ja tukos on todennäköisesti sydämestä lähtöisin. Ilmeisesti tällä kertaa tukos oli jakautunut "räjähdysmäisesti" eli toinen osa siitä oli mennyt ns. etukiertoa, jonka vuoksi näkö meni toisesta silmästä ja toinen osa tukoksesta ns. takakiertoa eli pikkuaivoihin, joka aiheutti huimauskohtauksen samaan aikaan.

Ja koska minulla oli ollut eteisvärinää ennen leikkausta, niin aloitettiin samantien verenohennuslääkitys ja jouduin neurologian osastolle.

Osastolla tietenkin seurattiin vointiani, silmään ei enää tullut minkäänlaisia oireita, joten TIA-kohtaus meni onneksi jälleen kerran ohitse. Tätä ennen minulla oli ollut parin vuoden aikana siis kolme kohtausta, joissa näkö oli mennyt täysin toisesta silmästä. Tuo oli tosi omituinen olo, kun silmä meni oikeasti sokeaksi. Itse asiassa, minulla oli varmaankin ensimmäinen TIA-kohtaus isäni 60-vuotispäivillä vuonna 2007 eli vuosi sydänleikkauksen jälkeen. Juhlissa minulla meni yht´äkkiä oikean puolen jalka ja käsi "rempulaksi". En tuolloinkaan viitsinyt "turhanpäiten" lähteä sairaalaan ja varsinkaan kesken juhlien. Oire meni noin puolessa tunnissa pois ja unohdin sen ajan kanssa täysin. Tuosta ensimmäisestä kestikin sitten useamman vuoden, ennenkuin seuraava kohtaus tuli.

Osastolla ollessani minulle tehtiin uusi sydämen ultraäänitutkimus, jonka tuloksena kardiologi sanoi sydämeni tilanteen olevan ennallaan ja ejektiofraktioni olevan normaalin alarajalla? 

Ja jostain syystä eteisvärinäni ei ollut aiemmin tallentunut EKG-nauhoille, vaikka niin luulin. Eli koska täyttä varmuutta eteisvärinästä ei ollut, niin antigoakulanttihoito jouduttiin lopettamaan. Sain sen tilalle lääkkeen, joka kuitenkin estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa ja jota syön loppuikäni. Mutta kylläpä tuosta jäi sellainen pelko, että milloin sama tapahtuu uudestaan (koska on jo tapahtunut niin monesti) ja olenko siinä tapauksessa yhtä onnekas, kuin nyt jälleen kerran olin ollut?

Vietin sairaalassa neljä päivää, lähtiäiseksi sain kuukauden ajokiellon.. Lähtöpäivänä minulle laitettiin myös oire-EKG-laite. Otan laitteella joka aamu ja ilta EKG:n ja myös mikäli minkäänlaisia rytmihäiriöitä tai oireita tulee. Laite on kuin vanhanmallinen pleikkaohjain. Laitteelle tarvitsee laittaa vain peukalot, niin se ottaa EKG:n ja lähettää sen reaaliajassa KYS:iin. Tosin jostain syystä minulla ei tuokaan laite pelittänyt niinkuin sen piti, joten siihen täytyi laittaa piuha, jonka kiinnitän itsessäni olevaan lätkään. Laite onkin ollut jo kovassa käytössä, sillä rytmihäiriöitä tulee useita päivässä. Tosin jostain syystä joka toinen päivä on ollut parempi ja joka toinen paljon huonompi, tiedä sitten mistä se johtuu.. Käytän tuota laitetta nyt kaksi viikkoa ja sitten se analysoidaan. Toki jos siihen tarttuu eteisvärinä missä vaan vaiheessa, niin minulle soitetaan ja sitten heti aloitetaan verenohennuslääkitys.

Torstaina pääsin kotiin ja perjantaina olikin sopivasti oman lääkärini soittoaika. Hänelle ihmettelin sitä, miten KYS:n kardiologi oli saanut ihan eri ejektiofraktiolukuja kuin hän. Iisalmen kardiologi selitti jälleen minulle hienosti asian. Eli mittauksessa on käytettävissä eri menetelmiä ja riippuu mittaustavasta, mikä luku saadaan. Lisäksi tulos riippuu siitä, pidetäänkö anturia rinnalla suorassa vai vinossa. Hän kertoi nyt minulle, että hän oli saanut mittaustulokseksi 35!!!! ja 41 eli noin neljäkymmentä ja hän piti kyllä omia mittauksiaan oikeina. Itselle jäi vähän kyllä omituinen olo, että mikä nyt se oikea ejektiofraktioluku on, kun on noin isot erot. Ja tuo luku 35 ei todellakaan ole hyvä luku. Jäin taas miettimään, että minulla kun tuntuu olevan taipumus siihen, että rinnan päältä katsottuna tilanne on parempi kuin sisältäpäin katsottuna, niin onko nyt taas sama tilanne kuin ennen sydänleikkausta? Kysin lääkäri mietti tutkimusta tehdessään olisiko sisätutkimus tarpeellinen, mutta ei katsonut sitten siihen olevan tarpeeksi indikaatioita. Joten....

Kysissä olivat myös tuumanneet, että minulle olisi tarpeen tehdä taas uusi rasituskoe. Mahdollisesti voi olla kyseessä edelleen jokin sykkeen nousemiseen liittyvä ongelma. Tähän kardiologi oli ehdottanut hoidoksi sitä vajaatoimintatahdistinta kuitenkin. Eli minulla on siis marraskuun alussa tiedossa rasituskoe. Sovimme lääkärin kanssa että vasta sitten, jotta lääkkeet ennättävät alkaa vaikuttamaan. Sen jälkeen sitten perään lääkärin aika, jolloin katsotaan tilannetta eteenpäin.

Tämmöistä siis ennättänyt tässä jo parin viikon aikana tapahtua. Joka viikko ambulanssilla Kysi:iin, joten toivottavasti ei enää tällä viikolla tarvitse mennä. Olo on hyvin vaihteleva. Välillä vetää hyvinkin synkkiin vesiin, välillä toivo pilkahtaa, että ehkäpä tämä tästä kuitenkin...

Aurinkoisia syyspäiviä

-Anne-

Vajaata toimintaa?

Ihan alkuun taustaa sydämen vajaatoimintadiagnoosini pohjalta.

Kuulemani mukaan jo syntymäni jälkeen äidilleni on kerrottu, että sydämestäni kuuluu sivuääni. Vaivaa ei tutkittu lapsena sen enempää, mutta ollessani seitsemännellä luokalla, pitkittyneen flunssan seurauksena minulle tuli sydänpussintulehdus. Tämä oli iso isku "urheilu-uralleni", sillä olin siihen saakka melkoisen kova yleisurheilussa (pituus ja pikamatkat). Sairastumisen vuoksi jouduin jättämään urheilun pitkäksi aikaa, enkä parantumisen jälkeen palannut urheilun pariin. Mutta tuolloinkaan ei ilmeisesti sydämestäni sanottu muuta.

Ikää tullessa lisää, sain enemmän ja enemmän rytmihäiriöitä. Lopulta sydämeni tutkittiin ja paljastui, että minulla on Barlowin syndrooma, mitraaliläppäni ei siis toiminut niin kuin sen pitäisi toimia eli se vuoti. Läppävika ei ollut kuitenkaan kovin paha, mutta sitä seurattiin vuosittain. Rytmihäiriöihin söin beetasalpaajaa.

Sitten tuli vuosi 2006. Alkukeväästä oli sydämeni vuosiultra ja tilanne oli hieman huonontunut aiemmasta, mutta ei merkittävästi. Mutta jotain tapahtui ja tuona keväänä sydämeni päättikin yht´äkkiä alkaa huonontumaan. Pikkuhiljaa vointini huononi, enkä jaksanut liikkua kovinkaan paljon. Olin töissä ja useamman kuin kerran jouduin käymään työterveydessä EKG-filmissä. Pari kertaa jouduin myös osastolle sydämen huonontuneen tilanteen vuoksi. 

Tuolloin tehdyssä ultrassa näkyikin, että läppä oli alkanut vuotaa enemmän. Lääkärit kertoivat mitä se käytännössä tarkoittaa. Sydänläppä "heiluu" edestakaisin niin että veri "hölskyy" siinä välissä. Tässä on suuri veritulpan vaara. Sydämen toimintaa seurataan ejektiofraktioluvulla, Luku kertoo kuinka suuren prosenttiosuuden sydämen vasemman kammion sisällä olevasta verimäärästä yksi sydämen lyönti siirtää kerralla eteenpäin. Normaali luku on yli 50 %, helposti yli 60 %, mutta ei koskaan täyttä sataa. Muistan, että minulla oli parhaimmillaan tuo luku noin 73 %:a. 

Tuossa vaiheessa minut siirrettiin Iisalmen sydänpolilta Kuopion yliopistollisen sairaalan kardiologille. Ultrassa sydämen päältä katsottuna tilanne oli siis huonontunut, mutta kardiologit Kys:ssä eivät olleet vielä leikkauksen kannalla. Ajan pitäisi olla kuulemma oikea, liian aikaisin ei voi leikata.

Lopulta he tekivät toukokuussa 2006 ultraäänitutkimuksen sisäkautta eli letkua nielemällä. Ei todellakaan mikään miellyttävä tutkimus. Varsinkin, kun lääkäri, joka teki minulle tutkimuksen, joutui lähteä kesken kaiken hakemaan lisää apuvoimia tulkintaa varten. Minä letku sisuksissa odotin ikuisuudelta tuntuvan ajan. Lopulta paikalle tuli joku ylilääkäri tms., joka tuumasi, että sydämeni oli alkanut pyöristyä ja tilanne olikin jo vuodon kannalta paha. Tuon tutkimuksen seurauksena kutsu avosydänleikkaukseen tuli jo parin viikon päähän. Kiirellinen tapaus siis kuitenkin.

Leikkauksessa läppääni ei tarvinnut kokonaan vaihtaa, vaan sinne laitettiin keinochordia eli sellainen rengas, joka tukee läppää. Lisäksi laitettiin jostain goretexin tyyppisestä materiaalista lisäsuikaleita. Tätä en vieläkään ymmärrä, että mitä tarkalleen ja miten. Leikkauksessa oli ilmeisesti kuitenkin jotain ongelmia, sillä leikkauksen olisi pitänyt kestää noin neljä tuntia, minun leikkauksen kestäessä yli kuusi tuntia.

Läppä saatiin toimiaan paremmin leikkauksen ansiosta, vain pieni vuoto jäi. Tuolloin sain siis uuden elämän. Vointini oli ennen leikkausta tosi huono ja ilman nykypäivän leikkaustekniikoita ja mahdollisuuksia, olisin tuolloin kuollut lopulta.

Leikanneelta kirurgilta kysyin, kauanko läppä pitää. Hän sanoi epämääräisesti että joillakin alle kymmenen vuotta, joillakin yli. Jäin siis odottamaan.

Sydän pelitti hyvin vuoden 2020 kevääseen saakka. Eli sain 14 suhteellisen tervettä vuotta sydämen osalta. En tarvinnut rytmihäiriölääkkeitä enkä mitään sydämeen liittyvää jatkoseurantaa. 

Keväällä 2020 aloin tuntea kipua rinnassa rasituksen yhteydessä. Varsinaisia rytmihäiriöitä en tuntenut, vain puristavaa kipua. Kipu oli hyvin samanlaista kuin sepelvaltimoiden tukkeutumisesta seuraa. Kesällä minulle tehtiin rasituskoe, joka jouduttiin keskeyttämään syntyneen kivun vuoksi. Selvisi, että minulle on tullut vasen haarakatkos LBBB. Haarakatkos ilmeni, kun pulssi ylitti 120. Varmuuden vuoksi katsottiin vielä varjoainekuvauksella sepelvaltimot, jotka olivat puhtaat. Eli kiputuntemus johtui haarakatkoksesta. 

Haarakatkoksessa sähkö ei pääse kulkemaan "normaalia" reittiään, joten se kiertää eri kautta sydämessä. Kardiologin ohje oli tuolloin, että joudun vain elämään sen kanssa ja ajan mittaan tuntemus rinnassa häviää. Tässä hän olikin oikeassa, en enää tuntenut haarakatkosta, mutta rytmihäiriöitä alkoi ilmetä jonkun verran. Aiempaan verrattuna, jolloin niitä ei ollut oikeastaan yhtään leikkauksen jälkeen, rytmihäiriöitä oli paljon.

Vuoden mittaan jouduin useampaan leikkaukseen rintasyöpäepäilyn vuoksi ja lopulta siitä johtuneeseen ihonsiirtoleikkaukseen. Toipuminen kesti useamman kuukauden. Noita leikkauksia varten otettiin EKG useamman kerran ja nyt vasen haarakatkos alkoi näkyä myös EKG:ssa, jossa se ei ollut näkynyt vielä  diagnosointivaiheessa. 

Keväästä 2021 minua alkoi vaivaamaan kuiva yskä. Hengästyin helposti, erityisesti rappuset olivat vaikeita, eikä maskipakko helpottanut tilannetta. Itse en jostain syystä kiinnittänyt tilanteeseen huomiota, mutta mieheni kysyi, olenko huomannut, että hengästyn todella helposti. Hän kulkee tietysti kaiken tapahtuneen vuoksi tuntosarvet koholla minun terveyden suhteen ja huomioi kaikki muutokset. Työterveyshoitajalle tilanteesta kerrottuani, tehtiin astmatutkimukset, joissa ei löytynyt varsinaista astmaa, mutta kesäloman alkajaisiksi lääkäri siinä vaiheessa tulkitsi hengenahdistukseni ja yskäni rasitusastmaksi. Hän laittoi kuitenkin ajan kardiologille varmuuden vuoksi sydämen tilanteen tarkistamista varten.

Pian kolme viikkoa sitten, minulla oli vihdoin aika kardiologille. Hän tuumasi heti oireistani kuultuaan, että ne johtuvat sydämestä. Ultratessaan sydäntäni hän kertoi, että ejektiofraktion pitäisi olla yli 50, jotta se luetaan normaaliksi. 40 on jo keskivaikea vajaatoiminta ja alle 40 on jo vaikean puolella. Siinä vaiheessa alkoi hälytyskellot soimaan päässäni, että jotain on siis tapahtunut sydämen tilanteessa. 

Lääkäri sanoikin ejektiofraktion olevan noin 40 ja että sydämeni vasen kammio löi laiskasti. Hän kertoi, että ilmeisesti sydämeni on kuitenkin "ottanut osumaa" leikkauksesta ja varmaan tilanne on ennen leikkausta ollut aika huono eli ne olisivat aiheuttaneet sydämen vajaatoiminnan kehittymisen. Lisäksi vasen haarakatkos saa aikaan sen, että sydämeni värähtelee epätahdissa. Sovimme, että aloitan sydänlääkkeen ja viikon päästä aloitetaan jokin toinen lääke. Parin kuukauden päähän jo seuraava seuranta-aika. Hän sanoi, että jossain vaiheessa voi tahdistinhoito olla tarpeen, mutta koska olen niin nuori, niin sitä ei mielellään tehdä, koska tahdistimen kesto ei ole kovin pitkä ja niitä jouduttaisiin vaihtamaan usein. Niissä on ilmeisesti myös märkimisvaara.

Vastaanotolla kerroin myös minulla kolme kertaa parin vuoden aikana olleista ihmeellisistä "kohtauksista", joiden aikana minulla meni näkö täysin vasemmasta silmästä muutamaksi minuutiksi. Tilanne oli ohi tosiaan minuuteissa, joten en mennyt lääkäriin niiden takia ensimmäisillä kerroilla. Viimeisimmällä, joka oli samoihin aikoihin kun LBBB oireili, eli kesällä 2020, olin yhteydessä kohtauksen jälkeen terveyskeskukseen, jossa lääkäri hieman vähätteli tilannetta ja sanoi, että olen sitten yhteyksissä, jos sama tulee uudestaan.

Ilmeisesti olenkin siis selviytynyt nyt kolme kertaa TIA-kohtauksesta eli aivoverenkiertohäiriöstä. Sain ohjeen soittaa heti ambulanssin, mikäli samanlainen kohtaus tulisi uudestaan. Tästä seuraavassa postauksessa lisää, sillä tilanne eskaloituikin nopeammin kuin luulinkaan. Vaarana olisi siis, että minulla ennen leikkausta todettu eteisvärinä ja siis sydämestä johtuva tukos on aiheuttanut nuo kohtaukset. Mutta koska niitä ei oltu dokumentoitu, niin vielä ei pystytty aloittamaan verenohennuslääkettä, joka pitäisi olla. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että Iisalmen sydänlääkäri on aivan mahtava lääkäri! Kuunteleva ja kertova.

No, vastaanotolta lähdin siis sydämen vasemman kammion vajaatoiminnan omaavana suhtkoht nuorena potilaana. Järkytys oli iso, sillä tässä on aika paljon tapahtunut näitä terveysongelmia vuoden aikana jo muutenkin. Nyt sain selvyyden väsymyksellenikin ja sille, miksi en jaksanut kävellä rappusia kunnolla puuskuttamatta jalkojen mennessä heti maitohapoille.

Tässä on ennättänyt tapahtua tuon vastaanoton jälkeen siis jo vaikka mitä. Niistä kirjoitan seuraavissa postauksissa. 

Halusin siis alkaa kirjoittamaan aiheesta blogia, sillä en itse löydä kovinkaan kunnollista tietoa tämän ikäisellä (alle 50-vuotiaalla) olevasta sydämen vajaatoiminnasta. Sairaus onkin sitä yleisempi, mitä vanhempi ihminen on kyseessä. 

Kirjoittelen tänne aina kun jotain mainitsemisen arvoista tapahtuu. Siis tarjotakseni omakohtaista kokemusta asiasta tietoa etsivälle ja myös ihan oman pääni vuoksi. Ajatukseni selkiytyvät kirjoittamalla ja tänne jää myös asiaan liittyvät tapahtumat hyvin muistiin.

Eli palaillaan!

-Anne-